Apurahakanavat

Kulttuurin rahoitusmahdollisuudet
 

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus - AVEK
AVEK myöntää tukea elokuva-, video- ja televisiokulttuurin edistämiseen sekä festivaalien ja tapahtumien järjestämiseen.

Suomen Elokuvasäätiö
Suomen Elokuvasäätiö tukee kotimaista elokuvatuotantoa ja elokuvien esittämistä ja levitystä.

Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus - ESEK
ESEKin tehtävänä on tukea kotimaista esittävää säveltaidetta mm. äänituotantoa, markkinointia ja vientiä, elävän musiikin tilaisuuksia ja alaan liittyviä jatko- ja täydennyskoulutustapahtumia.

Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiö - LUSES 
Säätiö tukee kotimaista luovaa säveltaidetta jakamalla avustuksia, joilla tuetaan ammattimaista luovaa työtä ja erityisesti sen esille tuomista. Hakuajat: 29.4.2010, 31.8.2010 ja 29.10.2010.

Majaoja-säätiö
Säätiö tukee suomalaista kulttuurielämää sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Hakuaika: 30.4.2010 asti.

Paulon Säätiö
Säätiö jakaa apurahoja mm. kuvataiteen ja säveltaiteen edistämiseksi.

Teosto
Teosto tukee sävellystilaustoimintaa ja sen kautta uuden luovan kotimaisen säveltaiteen syntymistä. Hakuajat: 31.3.2010 ja 30.9.2010.

Sibelius-rahasto
Sibelius-rahasto jakaa apurahoja ja avustuksia luovan kotimaisen säveltaiteen edistämiseksi. Hakuaika: 1.11.2010 asti.

Föreningen Konstsamfundet
Konstsamfundets ändamål är att stöda bildkonst och konstindustri, musik, media och publikationsverksamhet samt scenkonst och utbildning i hela Svenskfinland. Ansökningstider: 28.2.2010 och 30.9.2010.

Greta ja William Lehtisen säätiö
Apurahoja kuvataiteilijoille, taideteollisuuden harjoittajille, säveltaiteilijoille ja arkkitehdeille. Hakuaika: 1.1.-28.2.2011

Alfred Kordelinin Säätiö
Apurahoja myönnetään tieteen, kirjallisuuden, taiteen ja kansanvalistuksen edistämiseksi. Hakuaika: 2.-31.8.2010

Emil Aaltosen Säätiö
Säätiö tukee suomenkielisten tutkijoiden luovaa tieteellistä tutkimustyötä. Hakuaika: 15.1.-15.2.2011

Emil ja Lempi Hietasen rahasto
Rahastosta jaetaan apurahoja suomalaiseen kansantieteelliseen tutkimukseen Suomessa.

Oskar Öflunds stiftelse
Utdelar understöd åt personer och samfund som verkar inom vetenskapens och kulturens olika områden. Ansökningstid: 15.1.-15.2.2011

Svensk-Österbottniska samfundet
Samfundet understöder studier och forskning samt litterär och konstnärlig verksamhet som främjar svensk kultur och särskilt vetenskap, litteratur och konst i svenska Österbotten. Ansökningstid: 31.3.2010 

Heikki ja Hilma Honkasen säätiö
Säätiö jakaa apurahoja nuorille lahjakkaille vähävaraisille suomalaisille opiskelijoille.

Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus
Helsingin kaupunki jakaa vuosittain toiminta-avustuksia ja apurahoja helsinkiläisille teattereille, museoille, taideoppilaitoksille sekä eri alojen yhteisöille. Hakuaika: 23.4.2010 asti.

Helsingin Sanomain Säätiö
Säätiö tukee erityisesti viestintään ja viestintäteollisuuteen liittyvää tutkimusta ja tulevaisuuden ennakointiin tähtäävää poikkitieteellistä tutkimusta. Säätiö pitää tärkeänä myös sitä, että tuettavilla tutkimuksilla on jokin kansainvälinen ulottuvuus. Jatkuva haku.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto
Rahasto myöntää apurahoja henkisen ja taloudellisen suomalaisen viljelyn edistämiseen. Kohdealoina ovat kulttuurin eri alat. Hakuaika 1.-31.5.2010.

JOKES
Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö, eli JOKES, myöntää apurahoja moniin tarkoituksiin. Jos olet jättänyt Kopiosto-valtakirjan Journalistiliittoon, voit hakea Jokesin apurahoja.

Patricia Seppälän Säätiö
Säätiön tarkoitus on edistää lehtikuvauksen ja muun dokumentoivan ja raportoivan valokuvauksen journalistista ja teknistä kehitystä ja tieteellistä tutkimusta. Säätiö tukee alaan liittyviä projekteja sekä alan koulutusta ja opiskelua.

Kalevala Korun Kulttuurisäätiö
Kulttuurisäätiö tukee ja edistää suomalaista kulttuuria. Säätiö jakaa apurahoja yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen kansanperinteeseen liittyvään tutkimus- ja julkaisutoimintaan, esittävään taiteeseen ja kädentaitoihin. Hakuaika: 28.2.-31.3.2010

Kansan Sivistysrahasto
Rahasto tukee työväen ja työväenliikkeen sivistyksellisiä pyrkimyksiä kuten historian tutkimusta, muuta yhteiskunnallista tutkimusta, opiskelua ja koulutustoimintaa, työväenliikkeen perinteiden vaalimista, yleistä kulttuuritoimintaa ja kansainvälistä solidaarisuutta sekä näihin liittyvää tiedotusta ja valistusta. Rahasto myöntää Työväen kulttuuripalkinnon ja työelämän kehittämispalkinnon. Hakuajat vaihtelevat.

Samuli Paulaharjun säätiö
Säätiö tukee mm. Pohjanmaan kulttuurielämää, kansanperinteen keräämistä ja keruutulosten julkaisemista, kotiseututyön ja käsityötaidon kehittämistä ja harrastamista.

Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö
Säätiön tarkoituksena on karjalaisen henkisen ja aineellisen viljelyn tukeminen ja kehittäminen sekä karjalaisten perinteiden vaaliminen maassamme. Hakuaika 31.5.2010 mennessä.

Karjalan Kulttuurirahasto
Rahasto avustaa apurahoin yhteisöjä ja niiden piirissä suoritettavaa tutkimustyötä ja muuta karjalaista kulttuurityötä. Hakuaika: 31.1.2011

Niilo Helanderin Säätiö
Säätiö tukee ja edistää suomalaista kulttuurityötä jakamalla apurahoja tai palkintoja. Hakuaika: 1.-31.3.2011.

Opetusministeriö
Opetusministeriö tukee valtionavuin sekä muilla avustuksilla ja apurahoilla mm. koulutukseen, tieteeseen, kulttuuriin, liikuntaan ja nuorisotyöhön liittyviä hankkeita. Opetusministeriön rahoitus on tarkoitettu mm. järjestöjen ja organisaatioiden toimintaan, koulu- ja kulttuurilaitosten perustamis- ja rakentamishankkeisiin sekä esim. tietoyhteiskuntaan liittyviin kehittämishankkeisiin. Hakuajat vaihtelevat hakukohteen mukaan.

Samuel Huberin taidesäätiö
Säätiö jakaa vuosittain taideapurahoja yksityisille henkilöille ja ryhmille, jotka toimivat musiikin, teatterin, tanssin ja performanssitaiteen parissa. Tukea annetaan kaikenkielisille kotimaisille hankkeille ja etusijalla ovat freelancerit.

Suomen Kulttuurirahasto
Kulttuurirahasto myöntää apurahoja tieteen, taiteen ja kulttuurielämän eri aloilla toimiville yksityishenkilöille ja työryhmille. Hakuaika: 10.1.-10.2.2011

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Hakuajat vaihtelevat.

Suomen Kirjastoseura
Säätiö tukee kirjastoja hyödyttäviä kampanjoita, alan koulutusta sekä tutkimusten, selvitysten ja kokeilujen tekemistä, kirjastoalan kansainvälistä toimintaa sekä muuta kirjastoalaa edistävää toimintaa.

Suomen Tietokirjailijat ry
Yhdistys jakaa tieto- ja oppikirjailijoille apurahoja luovaan kirjalliseen työhön, laitehankintaa, opintomatkaa tai koulutusta varten. Hakuajat: maaliskuu ja syyskuu.

WSOY:n kirjallisuussäätiö
Säätiö tukee ensisijaisesti suomalaisen kansalliskirjallisuuden edistämistä jakamalla apurahoja tai muita avustuksia suurehkoille kaunokirjallisille tai tieteellisille teoksille. Säätiöllä on myös mahdollisuus tukea hankkeita, joiden tarkoituksena on suomalaisten lukuharrastuksen lisääminen. Hakuaika: 26.2.2010 asti.

Suomi-seura
Suomi-seura jakaa vuosittain merkittävää tukea ulkosuomalaisille tiedotusvälineille ja järjestöille. Hakuajat vaihtelevat.

Svenska Kulturfonden
Kulturfondens uppgift är att stöda den svenska kulturen och utbildningen, det svenska språket och finlandssvensk verksamhet i vårt land. Ansökningstider: 28.2.2010 (journaliststipendier och svenska studiefonden), 31.10.2010 (kulturfonden) samt fortlöpande ansökningsomgångar.

Stiftelsen Kulturfonden för Gamlakarlebynejden r.s.
Stiftelsens ändamål är att främja svenskspråkiga kultursträvanden i Karleby stad med omnejd. Stiftelsen utdelar understöd åt personer, skolor eller andra sammanslutningar som arbetar för den svenskspråkiga kulturen i nejden. Ansökningstid: 12.3.2010

Pohjanmaan taidetoimikunta
Taidetoimikunta myöntää taiteilija-apurahoja ja avustuksia. Hakuajat: 12.2.2010 ja 31.10.2010

Taiteen keskustoimikunta
Taiteen keskustoimikunta jakaa taiteilija-apurahoja sekä matka-avustuksia. Taiteen keskustoimikunnan sivuilta löytyvät myös Valtion taidetoimikunnat ja Alueelliset taidetoimikunnat.

American-Scandinavian Foundation (ASF)
Promoting educational and cultural exchange between the U.S. and Scandinavian Countries.

Fulbright Center
Suomen ja Pohjois-Amerikan väliseen akateemiseen vaihtoon erikoistunut asiantuntija- ja palveluorganisaatio. Palveluvalikoimaan kuuluu stipendiohjelmia, neuvonta- ja tietopalveluja ja kieli- ja tasotestejä.

Kansainvälisen henkilövaihdon keskus - CIMO
CIMO myöntää ja välittää apurahoja korkeakouluopiskelijoille, tutkijoille sekä tieteen ja kulttuurin asiantuntijoille. CIMO myöntää myös apurahoja kulttuurivierailuja varten.

 

Linkkejä

Säätiöpalvelu
Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimisto, joka neuvoo säätiöitä koskevissa yleisissä asioissa ja apurahakysymyksissä.

FYRK
FYRK är en webbtjänst som presenterar det breda utbudet av stipendier och understöd för olika typer av verksamhet. Den riktar sig till enskilda personer, föreningar och samfund, läroanstalter, kulturinstitutioner mm.

Suomen historiaverkossa olevia apurahoja

Museovirasto

Apurahoja musiikintekijöille

Foundation Web
Foundation Web on säätiöille tarkoitettu portaali. Portaalista löydät kahdeksan eri säätiön nettisivut.

 

Kulttuurin rahoitusmahdollisuudet Pohjoismaissa

Pohjosimaiden neuvosto/Pohjoismaiden ministerineuvosto
Pohjoismaiden neuvosto ja Pohjoismaiden ministerineuvosto myöntävät tukea toimintaan, jonka tavoitteena on edistää ja syventää pohjoismaista yhteistyötä. Tukimuotoina ovat hanketuet, apurahat ja vaihto-ohjelmat.

Nordplus
The Nordplus Framework Programme offers financial support to a variety of educational cooperation between partners in the area of lifelong learning from the eight participating countries in the Baltic and Nordic regions.

Pohjoismainen kulttuuripiste
Pohjoismainen kulttuuripiste (Kulturkontakt Nord) myöntää avustuksia mm. kaikkien kulttuuri- ja taidealojen projekteihin. Ohjelma myöntää tukea kulttuuritoimijoille, taiteilijoille, ammattilaisille ja harrastajille. Kulttuurin ja taiteen harrastajien ja vapaaehtoisjärjestöjen hakemusten arvioinnissa etusijalle asetetaan projektit, jotka toteutetaan yhteistyössä ammattilaisten kanssa.

Pohjoismainen Kulttuurirahasto
Kulttuurirahasto tukee pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä. Toiminta-ala kattaa yleisen kulttuurin, taiteen, koulutuksen ja tutkimuksen.

Pohjoismainen elokuva- ja tv-rahasto
Rahasto tukee elokuva- ja tv-tuotantoja Pohjoismaissa. Hakuaika 14.4.2010 asti. 

Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto 
Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston tehtävänä on edistää Ruotsin ja Suomen välistä yhteistyötä kulttuurin ja elinkeinoelämän alalla sekä lisätä näiden maiden keskinäistä tuntemusta. Hakuajat: 15.9.2010 ja 31.1.2011.

Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto

Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto

Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto

Pohjoismainen kirjallisuus- ja kirjastokomitea (Nordbok) 

Nordiskt amatörteaterråd (NAR)
NAR on Pohjoismaiden harrastajateattereiden yhteistyöorganisaatio.

 

Kulttuurin rahoitusmahdollisuudet Euroopan Unionissa

European Culture Portal
This portal provides you with extensive information on the activities and the policies carried out by the European Union in the field of culture.

Media Desk Finland
Media Plus on Euroopan Unionin rahoittama tukiohjelma, jolla tuetaan eurooppalaisten elokuvien, televisio-ohjelmien ja uusmediatuotantojen tekemistä, levittämistä ja markkinointia sekä audiovisuaalisen alan koulutusta.